IHK Ajankohtaiset

IHK:n Marko Perkiö ja Tuukka Hämäläinen osaksi HIFK:n naisjoukkueen valmennustiimiä.

Keskiviikko 22.8.2018


Kaudelle 2018 – 2019 perustettavan HIFK:n naisjoukkueen valmennustiimiä vahvistavat Perkiö ja Hämäläinen jatkavat kuitenkin IHK:n toiminnassa kuten aikaisemminkin. Perkiöllä ja Hämäläisellä on yhteinen valmennushistoria jo EHC:n A-nuorten Mestiksestä ja B2-nuorten SM-sarjasta.

Perkiön osuus tulevalla kaudella HIFK:n naisjoukkueen valmennustiimissä on pääasiassa mentorin rooli ja uuden joukkueen toimintatapojen rakenteiden suunnittelu ja toteutus yhdessä vastuuvalmentaja Saara Niemen kanssa. Lähtökohtaisesti Perkiö näkee tulevalla kaudella mahdollisuuden olla kehittämässä helsinkiläistä jääkiekkoa monimuotoisesti, sekä harrastuslähtöisesti IHK:ssa, että HIFK:n naisten mukana ammattikiekkoilussa. 
Hämäläinen on jo pitkään tehnyt yhteistyötä joukkueen maalivahdin Sanni Aholan kanssa ja oli tästä syystä ykkösehdokas joukkueen maalivahtivalmentajaksi.

Vastuuvalmentajana toimiva Saara Niemi on esikoisensa syntymän johdosta haasteellisessa tilanteessa osallistuakseen kaikkiin joukkueen tapahtumiin ja osaksi juuri tästä syystä valmennusryhmään on rekrytoitu monialaista osaamista.

https://yle.fi/urheilu/3-10179226