Kesä alkaa kääntymään kohti kiekkokauden alkua ja sarjat alkavat tai ovat alkaneet lähiaikoina. Kultaakin on jo päästy huuhtomaan, U12-joukkueen voittaessa HKKJ:n turnauksen Kotkassa syyskuun alussa.
Kesän aikana IHK:n ja REDSin taustahenkilöt ottivat ansaitun tauon jääkiekosta ja seuratoiminnasta. Elokuun alkupuolella on kuitenkin päästy jälleen vauhtiin käynnistyneeseen kauteen ja tulevan seuran suunnitteluun liittyvissä tehtävissä.
Uuden seuran nimestä on päästy yksimielisyyteen. Nimeä ei vielä kuitenkaan julkaista, ennen kuin seuran logon suunnittelu ja hallinnolliset asiat on saatu päätökseen.
Uuden seuran nimi- ja logokysely avattiin 17.5. ja kyselyyn saatiin lähes 80 vastausta. Suuri kiitos kaikille kyselyyn vastanneille ja ehdotuksensa jättäneille! Ehdotukset voit lukea tämän jutun lopusta.
Kyselyyn annettujen palautteiden sekä käydyn keskustelun perusteella päätettiin periaatteista:
Vaikka uuden seuran nimeä ei voida vielä julkaista, voidaan salaisuuden esirippua raottaa hieman. Seuran nimestä voidaan paljastaa, että nimi ei ole suoraan mikään ehdotetuista. Nimeksi valikoitui ehdotettujen nimen jatkotyöstössä kehitetyn sloganin perusteella muodostunut nimi. Nimi on englanniksi ja se identifioituu Helsinkiin.
Nimen ja logon suunnittelun lisäksi Hallinto-työryhmä on saanut hallinnolliset suunnitelmat ja yhdistyssäännöt siihen pisteeseen, että uuden seuran perustamiskokous on pidetty elokuun lopulla. Seuran perustaminen etenee jatkuvasti, vaikka tämä ei työryhmien ulkopuolelle juuri ei näy. Taustalla tehdään muun muassa työtä taloushallinnon rakenteiden osalta, jotta saadaan työkalut ja käytännöt rakennettua siten, että ne tukevat uuden seuran tarpeita mahdollisimman hyvin.
Sarjakauden alkaessa on hyvä hakea taas fiilismittarin päivitys. Aiemmat fiilismittarit ovat asettuneet huhtikuun kyselyssä 3,67/5 ja kesäkuun kyselyssä 3,75/5.
Uusi kysely on osoitteessa https://forms.office.com/e/knFLfPLjyG. Kyselyyn voi vastata 29.9 saakka.
Yhteisseuran nuorimpien toiminta, eli kiekkokoulut ovat käynnistyneet. Helteisistä keleistä huolimatta, kiekkokouluihin on ilmoittautunut paljon lapsia ja voidaan olettaa, että kuluvalla kaudella kiekkokoulu tulee olemaan suurempi kuin vuosiin. Seuran tulevaisuus näyttää siis valoisalta myös tässä mielessä.
U9- ja U12-junioreiden perheillä on syksyllä mahdollisuus hakea taloudellista tukea lasten ja nuorten jääkiekkoharrastamisen kustannuksiin kaudella 2024-25. Kriteereinä tuen myöntämiselle ovat perheen työttömyydestä, sairauksista, lasten runsaslukuisuudesta tai muusta toimeentuloon vaikuttavista syistä johtuvat taloudelliset haasteet.
Tukisummat on porrastettu ikäluokittain seuraavasti: U11-U12 // 300 € ja U9-U10 // 200 €. Syksyn haun yhteydessä tukea voidaan myöntää enimmillään yhteensä 100 000 euroa. Pelaajakohtainen tuki kohdistetaan kauden 2024-25 kausimaksuihin.
Tuki haetaan sen seuran kautta, mihin pelaajan pelipassi on ostettu. Lisätietoja hakemuksen tekemisestä joukkueenjohtajalta. Hakemusten tietojen toimittamisen takaraja on 1.10.
Lue: Perheiltä hakemuksessa kysyttävät asiat
Vanhempien ikäluokkien (U13-U18) tukien haku alkaa helmikuussa 2025.
Eläinmaailmaan liittyviä ehdotuksia:
Nykyisiin seuranimiin liittyviä:
Helsinkiin tai Malmiin liittyviä:
Lisäksi ehdotettiin muun muassa:
Varsinaisten nimiehdotusten lisäksi ehdotettiin muun muassa peliasun väriksi lilaa, joka on IHK:n ja REDSin värien sekoite.
18.09.2024 12.00 | IHK/REDS Yhteisseurakirje 2 (09/24) |
01.09.2024 22.42 | Taitovalmennukset alkavat! |
08.06.2024 13.55 | IHK 50 vuotta! |
10.05.2024 12.00 | Valmennuspäälliköiden terveiset |
04.05.2024 11.00 | IHK/REDS Yhteisseurakirje 1 (05/24) |
25.04.2024 18.54 | Kauden 23-24 Kunnioita Peliä palkitsemiset |